Muokattu viimeksi: 25.05.2018
Voimassa alkaen: 25.05.2018
Restamax-konsernin asiakas- ja markkinointirekisterin rekisterinpitäjänä toimii suomalainen ravintola-alan konserni Suomen Siipiravintolat Oy (Y-tunnus: 1080565-4).

1. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Rekisterissä olevat rekisteröidyt ovat henkilö-/yritysasiakkaita tai entisiä asiakkaita. Asiakkailla tarkoitetaan myös tahoja, joihin kohdistetaan markkinointia asiakassuhteen syntymiseksi. Tietoja käsitellään Suomen Siipiravintolat Oy:n palvelujen myyntiin, tuottamiseen ja toimittamiseen, varausten hallinnointiin, palvelujen kehittämiseen, laskutukseen ja asiakassuhteen hoitamiseen ja kehittämiseen liittyen. Lisäksi henkilötietoja käytetään tapahtumien-, tilaisuuksien tai varausten järjestämiseen, mainontaan ja markkinointiin sekä muuhun asiakasviestintään ja markkinointiin.

Tietoja käytetään myös Suomen Siipiravintolat Oy:n yhteistyökumppaneiden tutkimustoimintaan, mainontaan, suoramarkkinointiin ja markkinoinnin kohdistamiseen. Henkilötietojen käsittely perustuu Suomen Siipiravintolat Oy:n oikeutettujen etujen toteuttamiseen; liiketoiminnan toteuttaminen, markkinointi, myynnin edistäminen. Voimme käsitellä tietojasi myös antamasi suostumuksen perusteella.

2. Rekisterin tietosisältö

Rekisteriin talletetaan asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, potentiaalisten asiakkaiden ja kaikkien edellä mainittujen yhteyshenkilöistä seuraavia tietoja:

nimi, yhteystiedot, yksikkö, tehtävänimike, laskutustiedot, Y-tunnus, asiakassopimuksen tiedot, tehdyt tilaukset sekä asiakkaan itsensä antamia palautteita tai arvioita, syntymäaika, varaushistoria, markkinointilupa, uutiskirjehistoria, viestihistoria, yrityksen nimi ja kotipaikka, tehdyt tarjoukset, tilaus- ja toimitusajat, hinta- ja alennustiedot.

3. Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteri koostetaan asiakkaan itsensä luovuttamista tiedoista, palveluiden käytöstä ja varauksista tai tarjouspyynnöistä kertyvät tiedot, asiakkaan antamat tiedot asiakaspalveluun liittyvissä tilanteissa, yleisesti saatavilla olevista internetlähteistä sekä kaupallisten asiakastietojärjestelmien tietokannoista. Suomen Siipiravintolat Oy:n omasta toiminnasta kertyvästä tiedosta talletetaan tiedot, joilla on vaikutusta rekisteröidyn asiakassuhteen hoitamiseen.

4. Tietojen säännönmukaiset luovutukset

Suomen Siipiravintolat Oy:n tytäryhtiöineen tarpeellisuusvaatimus huomioiden sekä viranomaisille näiden lakiin perustuvan tietojensaantioikeuden toteuttamiseksi. Palvelun toteuttamiseksi luovutetaan palvelun tarjoamisen kannalta välttämättömät tiedot palvelun tarjoajalle, esimerkiksi tapahtumanjärjestäjälle. Asiakkaan tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille myynti- tai markkinointitarkoituksiin ilman asiakkaan erikseen antamaa lupaa.

5. Tietojen siirto EU:n tai ETA:n ulkopuolelle

Rekisterin tietoja ei säännönmukaisesti siirretä EU:n tai ETA:n ulkopuolelle.

6. Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilökohtaisen tiedon huolellinen käsittely on Suomen Siipiravintolat Oy:lle keskeisen tärkeää. Tietojen käsittelyssä noudatamme lain määräyksiä. Henkilöstöllä on vaitiolovelvollisuus liittyen kaikkeen käsiteltävään tietoon.

Manuaalinen aineisto: Manuaalisen aineiston määrä pyritään pitämään minimissään. Tietoja säilytetään Suomen Siipiravintolat Oy:n lukituissa toimitiloissa. Tapahtumien/tilaisuuksien/varausten järjestämisen kannalta välttämättömiä paperitulosteita käsitellään huolellisesti ja ne tuhotaan, kun käyttötarkoitus päättyy.

Sähköinen aineisto: Rekisterin sisältämiä tietoja käsittelevät vain ne, joiden tehtävät sitä edellyttävät. Rekisteriin pääsyä on rajoitettu henkilökohtaisin käyttäjätunnuksin ja salasanoin. Internetpohjaisissa palveluissa käytetään SSL suojattua yhteyttä.

7. Henkilötietojen säilytys

Säilytämme keräämiämme henkilötietoja vain niin kauan kuin tietoja voidaan pitää tarpeellisina tässä tietosuojaselosteessa kuvattujen käyttötarkoitusten kannalta, ellei tietojen säilyttäminen tätä pidempään ole lain edellyttämää tai lain nojalla sallittua.

8. Tietojen tarkastusoikeus ja virheen korjaaminen

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja henkilörekisteriin on talletettu. Rekisteröidyllä on oikeus vaatia häntä koskevan virheellisen tiedon korjaamista, poistamista ja täydentämistä.

9. Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet

Rekisteröidyllä on oikeus kieltää tietojensa käsittely ja luovuttaminen suoramainontaa, etämyyntiä ja suoramarkkinointia varten.

Yhteystiedot

Mikäli Sinulla on kysyttävää tietosuojakäytänteistämme tai haluat käyttää tietosuojaan liittyviä oikeuksiasi, voit ottaa meihin yhteyttä ensisijaisesti sähköpostitse tai kirjeitse:

Yhteyshenkilö: Veera Jokelainen
Sähköposti: info@ravintolahook.fi

Suomen Siipiravintolat Oy
Hatanpään valtatie 1 B
FI-33100 Tampere